Vieraan tekemä alo-jälki kahdella kepillä. Kepit ja kulmat oli merkattu. Olin piirtänyt tekijälle kaavion, ja sanonut, että tee suurin piirtein. Tämän sitten jäljenajossa unohdin itse tyystin, ja silmissä vilisi vain viivasuorat sivut...jee.

Lähetys ok. Olimme menneet 50m, jossa oli puussa merkki kepistä. Koira ei ilmaissut keppiä ja lähti viistosti oikealle. Olin varma, että keppi on siinä, ja jälki ei voi missään tapauksessa mennä sieltä minne koira olisi halunnut mennä. Stoppi, ja turhaa nalkutusta koiralle. Muistutuksen jälkeen koira lähti edelleen viistosti oikeaan eikä mitään keppi-ilmaisua. Hupsista. Olikin käynyt niin, että jäljen tallaaja oli vahingossa pistänyt jo ensimmäisellä makkaralle keppimerkin. Ja oli kävellytkin suoraan luonnonmukaisesti (näinhän oli sovittukin) eikä ollut yrittänytkään mitään viivasuorakävelyä.

Ensimmäinen kulma meni hyvin. Seuraava kulma myös ok. Sitten koira lähti vetämään viistosti vasempaan, kuitenkin hieman epäröiden, ja pysähdyin. Sinne se kuitenkin kovasti oli menossa, ja matka jatkui. Kolmas kulma ok. Kulman jälkeen päästin liinasta irti, kun en itse todellakaan enää tiennyt mistä jälki meni, ja koira tarkasti jälkeä. Loppuajo meni todella nätisti, ja viiminen keppi ilmaistiin myös hyvin.

Mitä tästä opimme:

- Pimutin osaa ajaa sitä jälkeä, ja löytää takaisin jäljelle  ihan itse...douh!

- Aliarvioin tuon osaamistasoa aikalailla

- Minun täytyy todellakin alkaa luottamaan tuohon koiraan, ja luopua jälkimerkeistä kokonaan, ja ihan täysipainoisesti keskittyä lukemaaan koiraa